7.7.2014 / 4 Comments

27. WANT



DSC01226

Tällä kertaa en kirjoita ihan pinnallisista toiveistani, vaikka niitäkin kyllä olisin tähän voinut listata. Päällimmäisenä kuitenkin mulle tuli mieleen, että haluan kirjoittaa tähän vähän siitä, mitä haluan tulevaisuudeltani.

Oon tällä hetkellä tosi onnellinen siitä, että pääsin haluamaani lukioon sisään. Uskon, että opinnot siellä tulevat sujumaan ihan hyvin, sillä pääsin sinne 9,23 keskiarvolla. Haluan erityisesti keskittyä lukiossa opiskelemaan kieliä, sekä mahdollisesti enemmän filosofiaa/psykologiaa. Myös historia kiinnostaa mua jokseenkin aika paljon!

Lukiosta valmistuttuani haluan suunnata pois Kuopiosta, mahdollisimman suureen paikkaan jossa olisi mahdollisuus opiskella minua kiinnostavaa asiaa. Tällä hetkellä mulla ois palava halu opiskella toimittajaksi/journalistiksi, ja edetä siinä ammatissa pitkälle. Unelma, tai oikeastaan tavoite mulle on päästä nimenomaan muotitoimittajaksi. En oo noita opiskelumahdollisuuksia hirveesti tutkinut, mutta pari ykkösvaihtoehtoa opiskelukaupungista mulla olis Helsinki ja Tampere. Ne mua on jotenkin aina viehättäneet kaupunkeina, ja joka kerta kun jommassa kummassa oon käynyt, olo on ollut tosi "kotoisa". 

Tässäpä tämänkertaiset lätinät, teki mieli hieman paneutua aiheeseen, joten toivottavasti jotakuta kiinnosti lukea tätä! :)
Related Posts

4 kommenttia:

  1. ihana kun kirjotit tällasia "syvällisempiä" toiveita! tykkään näistä sun photo a day -postauksista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, ihana kuulla että tykkäät! :--) <3

      Poista
  2. Sanoit haluavas mahdollisimman suureen paikkaan opiskeleen; mikset siis hakis ulkomaille lukeen? :) Kun kerran oot ajatellu lukee kielii nii sehä vaan edesauttas asiaa.

    Mut tää postaus oli tosi kiva, ois kiva lukee vähän pidempi postaus aiheesta! :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon tosi tosi monesti pyöritelly mielessä ulkomaille muuttoo lukion jälkeen, mut en usko että olis kauheesti mahiksia päästä suoraan yliopistoon haluamalleni alalle muualla kuin suomessa. En opiskele nimittäi IB-linjalla, mutta saa nyt nähdä mihin tulevaisuus vie :--)
      Pitääpä laittaa korvantaakse isompi postaus tästä jutusta! Olis muutenki kiva kertoo tarkemmi :)

      Poista

Latest Posts

Labels

lifestyle muoti oma tyyli oma elämä asu happy kauneus shoppailu lookbook meikit photo a day special fiilistely video throwback matkustelu ruoka valokuvaus weekend ajatuksia inspiration summer deep talk photography yhteistyö editorial thoughts hiukset hyvinvointi puheenaiheet kuukauden suosikit musiikki opiskelu DIY kengät monthly favorites my day polyvore sisustus sponsoroitu tutorialit vinkit haaste indiedays blog awards katumuoti kaupallinen yhteistyö kello kynnet kysymyspostaus mallikoulu pariisi personal sneak peek Daniel Wellington Nike air max aamiainen aamupala alekoodi beautiful friday co-creation hampaidenvalkaisu ice watch ideal of sweden inspirationday instagram instrumentarium juhlat kenya kesä koti kuulumisia opinnäytetyö ostokset party ripari safari silmälasit streetstyle syksy treeni trendit tyyli uusi vuosi 2017 2019 2020 Happy Joe IBA Michael Kors acne studios baker bag arki aurinkolasit avokadopasta blogi chiapudding chiapuuro contour kit diesel elokuvat finlayson furla metropolis hampaiden valkaisukynä helsinki ihonhoito indiedays jeffrey campbell joutsen jättineule kevät kielimatka link your blog linkkaa blogisi linkkaa instagram linkkaa youtube makia mango maybeauty metropolia motivaatio naked 3 naked basics oma aika parhaat elokuvat patent leather tote pepsodent white now puhelin puhelinkuoret q&a resepti santorini sarjat smoothie bowl snapshots spotify swiss clinic syksymeikki syyskuu tanssi tekstiiliteollisuus timanttiset.fi trendwalk trenssitakki tutorial unedited urban decay uudistuksia vaihto vaihto-opiskelu varjostus vastuullisuus vegaani viaplay what's in my bag

Instagram @petra_koo