1.1.2018 / 2 Comments

BETTER START FOR MORNING x3

Moikka kaikki ja ihanaa alkanutta vuotta!

Toivottavasti kaikilla teillä oli yhtä onnistunut vuodenvaihde kuin mulla. Vietin omani kaveriporukan kesken pelaillen pelejä ja polttamalla tähtisädetikkuja sekä syömällä hyvin. Juhlat pääsi venymään myöhään, mutta pääsin silti sängystä ylös ihan ihmisten aikoihin tänään, joten päätin tulla jakamaan teille tämän mahdollisesti uuden vuoden lupauksiin liittyvän tekstin!

Yks mun lemppariasioista hitaissa aamuissa on aamupalaan panostaminen. Rakastan laitella ruuan nätisti esille, keittää aamuteen irtolehdistä ja nauttia ne rauhassa hyvän lehden ja musiikin parissa. Alla olisikin teille kolme helppoa, hyvää ja terveellistä aamiaisvinkkiä, joilla myös sun aamu alkaa takuulla tavallista paremmin! Näistä ohjeista jokainen sopii myös vegaaneille. :)

DSC05702


Smoothie bowl

- 1 pakastettu banaani
- Kookosmaidon kova osa
- Loraus kauramaitoa 
- N. 4 rkl marjasosetta (käytin tässä vadelmaa)
- Päälle mysliä 

Sekoita sauvasekoittimella tai blenderillä tasaiseksi keskenään kaikki muut aineet paitsi mysli. Kaada smoothie pieneen kippoon ja ripottele pinnalle mysli. Nauti!


DSC05598


Banaani-maapähkinävoi -snacksit

- 1 banaani
- Riisikakkuja
- Maapähkinävoita (Crunchy)
- Kaakaonibsejä

Voitele riisikakut kevyesti maapähkinävoilla. Leikkaa banaanista siivuja ja lado ne riisikakkujen päälle. Ripottele lopuksi kaakaonibsejä tekstuurin lisäämiseksi. Valmista!


DSC05647

Mangoinen chiavanukas

- 1 mangososepurkki (esim. Piltti sopii tähän hyvin)
- N. 3rkl soijakookosjugurttia
- N. 3rkl chiasiemeniä 
- Tuoretta mangoa
- Kookoshiutaleita

Valmista chiavanukas edellisenä iltana jääkaappiin valmiiksi näin: sekoita tasaiseksi keskenään mangosose, jugurtti ja chiasiemenet. Anna tekeytyä aamuun asti/muutama tunti. Leikkaa päälle tuoretta mangoa ja koristele kookoshiutaleilla. Nauti! <3


Related Posts

2 kommenttia:

  1. Vitsi täytyykin kokeilla noita banaani-maapähkinävoi-snackseja, näyttää herkulliselta! Munkin uuden vuoden vaihde kului kavereiden kanssa pelaillen ja katsellen ilotulituksia😊
    Mukavaa alkavaa vuotta!

    piiakristiina.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa ihan huipulta! Mun mielestä juuri noin uv kuuluukin viettää :) Mukavaa alkanutta vuotta myös sulle Piia! <3

      Poista

Latest Posts

Labels

lifestyle muoti oma tyyli oma elämä asu happy kauneus shoppailu lookbook meikit photo a day special fiilistely video throwback matkustelu ruoka valokuvaus weekend ajatuksia inspiration summer deep talk photography yhteistyö editorial thoughts hiukset hyvinvointi puheenaiheet kuukauden suosikit musiikki opiskelu DIY kengät monthly favorites my day polyvore sisustus sponsoroitu tutorialit vinkit haaste indiedays blog awards katumuoti kaupallinen yhteistyö kello kynnet kysymyspostaus mallikoulu pariisi personal sneak peek Daniel Wellington Nike air max aamiainen aamupala alekoodi beautiful friday co-creation hampaidenvalkaisu ice watch ideal of sweden inspirationday instagram instrumentarium juhlat kenya kesä koti kuulumisia opinnäytetyö ostokset party ripari safari silmälasit streetstyle syksy treeni trendit tyyli uusi vuosi 2017 2019 2020 Happy Joe IBA Michael Kors acne studios baker bag arki aurinkolasit avokadopasta blogi chiapudding chiapuuro contour kit diesel elokuvat finlayson furla metropolis hampaiden valkaisukynä helsinki ihonhoito indiedays jeffrey campbell joutsen jättineule kevät kielimatka link your blog linkkaa blogisi linkkaa instagram linkkaa youtube makia mango maybeauty metropolia motivaatio naked 3 naked basics oma aika parhaat elokuvat patent leather tote pepsodent white now puhelin puhelinkuoret q&a resepti santorini sarjat smoothie bowl snapshots spotify swiss clinic syksymeikki syyskuu tanssi tekstiiliteollisuus timanttiset.fi trendwalk trenssitakki tutorial unedited urban decay uudistuksia vaihto vaihto-opiskelu varjostus vastuullisuus vegaani viaplay what's in my bag

Instagram @petra_koo