ABOUT ME


DSC04683 (3)

Moi kaikki! Olen Petra, vuonna 1998 syntynyt savolaislähtöinen mimmi Helsingistä. Koulutukseltani olen liiketalouden tradenomi, mutta pyrin vielä jatkamaan opiskelua maisteriksi saakka. Muutin synnyinkodistani Kuopiosta pääkaupunkiseudulle vuonna 2017, ja vuotta myöhemmin lensin viettämään vaihtolukukautta Pariisiin. Tuohon muodin mekkaan toivon vielä jonain päivänä palaavani pidemmäksikin aikaa... Mutta sitä ennen koitan vielä seikkailla ja kokeilla siistejä juttuja, ja antaa elämän viedä!

Tämän blogin kirjoittamisen olen aloittanut yläasteella vuonna 2012 - jonkin pituinen taival on siis jo kuljettu kirjoittelemisen ja kuvaamisen parissa! Aloitin bloggaamisen kuvaamalla päivän asujani ja uusia ostoksiani silloisella Nokian pinkillä kännykällä. Ikävöin tuota huoletonta amatööriblogien kulta-aikaa, ja tavallaan haluaisin tuoda tuon matalan kynnyksen päiväkirjamaisuuden takaisin muotiin. Blogini on nykyisin minulle se alusta, jolla jaan ajatuksiani, kuviani ja muita elämässäni ajankohtaisia asioita itselleni ja teille. Useimmiten aiheiksi valikoituu asukuvia, reseptejä, kotijuttuja, musiikkisuosituksia ja kuvia minusta keikistelemässä kameralle. Kaikesta tästä pinnallisuudesta huolimatta yritän joskus kirjoittaa kunnollisia tekstejä, jotka usein ovat pohdintojani elämästä. Toivottavasti siellä ruudun takana on tyyppejä, jotka innostuvat keskustelemaan kanssani mielen päällä olevista aiheista. :) Osaksi tuottamaani sisältöä kuuluu välillä myös kaupallisia postauksia, joiden tekeminen on ollut minulle aina tosi mieluisaa. Itse asiassa juuri blogien kaupallistuminen ja vaikuttajamarkkinointi olivat suurimmat syyni hakeutua kaupalliselle alalle opiskelemaan!

Rakastan auringonsäteitä, hassuja hajuvesiä, kissoja, käsiä, Picasson taidetta, kukkia, musiikkia, kaupunkiasumista, tanssimista, laulujen sanoja ja niiden ulkoa opettelua, Pariisia, vaaleanpunaisia taivaanrantoja, muotia, meikkejä, matkoja, mopseja ja cappucinoa kauramaidolla. Tällaisten intohimonkohteiden kautta yritän luoda blogistani sellaisen paikan, jossa voi hetkeksi irtaantua arjen askareista, stressaavista asioista ja muusta raskaan ja ikävän tuntuisesta. Olen aikamoinen fiilistelijä, ja sitä haluan lukijoidenikin olevan. Nautitaan ajasta, jossa elämme - otetaan siitä irti parhaat palat. <3


Ja hei, ihanaa kun löysit tänne. Tervetuloa lukemaan blogiani!





2 kommenttia:

  1. Moi Petra!

    Tosi kurjaa kun putosit Mallikoulusta! :( Oisin halunnut että voitat. Olet ollut mun ehdoton suosikki koko kisan ajan. Olet super kaunis ja super ihana luonteinen! Olet kaikista aidoin noista ehdokkaista ja sun persoona todella erottuu joukosta todella positiivisella tavalla. Toivottavasti säilytät luonteesi (myös murteen!) ja uskot itseesi tulevaisuudessakin. Tuolla persoonalla ja ulkonäöllä saat vaikka kuun taivaalta! <3 <3 <3 :) Terveisin, Joanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho wau! Tosi hauska (ja ihana) kuulla että mun persoona on kiinnittäny sun huomion, kun mulle tuolla ohjelmassa sanottiin ihan päinvastoin! :D <3 Hahah en mä taida päästä mun levveestä savonmurteesta eroon ikinä vaikka yrittäisinkin, ei hätää! Mutta suuret kiitokset sulle tästä ihanasta kommentista, ihanaa kesän odotusta sulle :) <3

      Poista

Latest Posts

Labels

lifestyle muoti oma tyyli oma elämä asu happy kauneus shoppailu lookbook meikit photo a day special fiilistely video throwback matkustelu ruoka valokuvaus weekend ajatuksia inspiration summer deep talk photography yhteistyö editorial thoughts hiukset hyvinvointi puheenaiheet kuukauden suosikit musiikki opiskelu DIY kengät monthly favorites my day polyvore sisustus sponsoroitu tutorialit vinkit haaste indiedays blog awards katumuoti kaupallinen yhteistyö kello kynnet kysymyspostaus mallikoulu pariisi personal sneak peek Daniel Wellington Nike air max aamiainen aamupala alekoodi beautiful friday co-creation hampaidenvalkaisu ice watch ideal of sweden inspirationday instagram instrumentarium juhlat kenya kesä koti kuulumisia opinnäytetyö ostokset party ripari safari silmälasit streetstyle syksy treeni trendit tyyli uusi vuosi 2017 2019 2020 Happy Joe IBA Michael Kors acne studios baker bag arki aurinkolasit avokadopasta blogi chiapudding chiapuuro contour kit diesel elokuvat finlayson furla metropolis hampaiden valkaisukynä helsinki ihonhoito indiedays jeffrey campbell joutsen jättineule kevät kielimatka link your blog linkkaa blogisi linkkaa instagram linkkaa youtube makia mango maybeauty metropolia motivaatio naked 3 naked basics oma aika parhaat elokuvat patent leather tote pepsodent white now puhelin puhelinkuoret q&a resepti santorini sarjat smoothie bowl snapshots spotify swiss clinic syksymeikki syyskuu tanssi tekstiiliteollisuus timanttiset.fi trendwalk trenssitakki tutorial unedited urban decay uudistuksia vaihto vaihto-opiskelu varjostus vastuullisuus vegaani viaplay what's in my bag

Instagram @petra_koo