31.12.2017 / No comments
MY 2017
Hyvää uuden vuoden aattoa kaikki!
Näin vuoden vaihtumisen kunniaksi halusin istahtaa hetkeksi kirjoittamaan vihkooni ylös muutamia muistoja kuluneelta vuodelta. Vuosi 2017 oli mun kohdalla täynnä uurastusta, suuria muutoksia asuinpaikan, opiskelun ja ihmissuhteiden osalta, sekä ennen kaikkea opetuksia. Ajattelin tähän postaukseen kuitenkin kirjoittaa jokaiselta kuukaudelta merkittävimmät käänteet, jotka mulle tuli mieleen listaa kirjoitellessani! Mukana on muutamia kuvia ja biisejä, jotka toivottavasti välittää teille mun fiiliksiä vähän konkreettisemmin.
Tammikuu hurahti ohi kuin huomaamatta, sillä se oli viimeinen kokonainen kuukauteni lukion penkillä. Vietin suurimman osan ajasta ajelemalla veljeni autolla ympäri Kuopion lukioita, sillä mulla oli kursseja kolmelta eri koululta (enkä suosittele samaa kenellekään.) Kuuntelin noilla ajomatkoilla useita biisejä, jotka päätyivätkin lopulta myös mun Spotifyssä eniten kuuntelemien biisien listalle! Blogia en oikeestaan tammikuussa päivitellyt, ja nyt kun tarkistin, myös mun IG-kuvat tammikuulta on ainoastaan throwbackeja... mistä voisin päätellä, että stressasin aika monia asioita tuona aikana.
The xx - On Hold The xx - Say Something Loving Gorillaz - On Melancholy Hill The Chainsmokers - Paris The 1975 - Loving Someone

Helmikuu oli luultavasti lukioaikani odotetuin kuukausi, sillä vihdoin virallinen koulu loppui ja päästiin turkikset päällä juhlimaan penkkareita parhaiden ystävieni kanssa! Pukeuduttiin rikkaksi venäläisnaisiksi ja mulla oli ainakin maailman huipuin päivä tuolloin! :D Penkkareita tietysti seurasi lukuloma, jonka käytin oikeasti tosi tiiviisti valmistautumalla yo-kokeisiin,
Maaliskuussa koittivat ne paljon pelätyt yo-kokeet, jotka jättivät opiskelijan aika sanattomaksi ja tyhjäksi. Pääsin loppukuusta käymään kuitenkin Lahdessa muotsikan opiskelijoiden lopputyön mallina, mikä oli yksi tän vuoden mieleenpainuvimmista asioista! Se päivä oli haastava, hauska ja opettavainen, ja oli älyttömän siistiä päästä tapaamaan mahdollisesti tulevia suuria nimiä tekemässä sitä mitä parhaiten osaavat. :)
Huhtikuussa aloitin valmennuskurssin kauppista varten, eikä koko kuukaudelta ole oikeestaan hirveesti muuta kerrottavaa, kuin että luin joka päivä noin 7-8 tuntia pääsykoekirjoja ja poistuin kotoa lähinnä vain mennäkseni kurssille kerran-pari viikossa. Aika sairasta, mutta tiedän että moni keväällä samassa tilanteessa ollut tietää millaista se oli... Kuuntelin kuitenkin lukemisen lomassa monia hyviä ja keväisiä biisejä, joista osa päätyi jälleen kuinka ollakkaan, sinne kuunnelluimpien kappaleiden listalle!
Skepta - Track 2 Lana Del Rey - Love Yung Lean - Yoshi City Drake - Passionfruit Anderson .Paak - Get Em Up Kendrick Lamar - LOVE.

Toukokuu alkoi tosi ihanasti vappubrunssin merkeissä kauniina ja aurinkoisena kevätpäivänä. <3 Haha, olispa tollasia huolettomia päiviä edelleen ja useammin! Vappu taisi olla ainoa kokonainen päivä koko kevään aikana, jonka pidin vapaana lukemisesta. Loppukuusta tulikin yo-kokeiden tuloksia tietoon, osa jopa yllätti mut positiivisesti, mutta muut arvosanat oli odotusten mukaiset.
Kesäkuun alussa valmistuin ylioppilaaksi Eximian papereilla ja vietin ihanan lakkiaispäivän sukulaisten ja läheisten kanssa juhlien! Jatkoille lähtijäksi musta ei ollut, sillä muutaman päivän päässä häämöttivät kauppiksen pääsykokeet, jotka menivät siihen hetkeen nähden hyvin. Kävin myös backup-planina AMK:in liiketalouden pääsykokeissa, lähinnä huvikseni kun satuin olemaan sopivasti Helsingissä kokeiden aikaan. Loppukuusta tuo päätös osoittautui ihan hyväksi, sillä sain tietää tulleeni valituksi Metropoliaan opiskelemaan liiketaloutta.

Heinäkuun alku mulla kului punnitessa vaihtoehtoja, otanko koulupaikan vastaan vai en. Tiesin, että olisi järkevämpää opiskella kuin olla välivuodella, sillä pääsisin muuttamaan sinne missä mua kiinnostavien asioiden tekeminen olisi miljoona kertaa helpompaa kuin Kuopiossa. Tiesin kuitekin myös sen, että menettäisin ensikertalaisuuteni ja samalla monta mahdollisuutta päästä kauppikseen, johon alun perin olisin halunnut. Päädyin kuitenkin lopulta vastaanottamaan koulupaikan, sillä ajattelin alan kuitekin olevan mulle sopiva, unohtamatta että tradenomin papereilla voi hyvin vielä jatko-opiskellakin. Löysin saman kuun aikana itselleni asunnon Vantaalta ja sain tehtyä vuokrasopparin kämppään, joka valmistuisi samana syksynä syyskuussa. Olin tosi onnekas ja iloinen!
Kävin ensimmäistä kertaa yksin Pietarissa. Oli ihanaa vaan kävellä ja pyöriä kaupungissa, jonka kulttuuriin ei ole tullut tutustuttua kunnolla oikeestaan koskaan aiemmin. Näin myös paljon venäläistä tätiäni, jonka kanssa käytiin katsomassa balettia ja kiertämässä nähtävyyksiä.

Elokuussa shoppailin kalusteita ja muita ekan oman kodin välttämättömyyksiä ja sainkin tosi hyvin tehtyä löytöjä. Kuun puolen välin jälkeen mun oli aika pakata väliaikainen matkalaukku ja suunnata Vantaalle ystäväni luokse asumaan pariksi ensimmäiseksi viikoksi opintojeni alussa. Muuttamaan pääsin tosiaan vasta kämpän valmistuttua, joten olin ottosisar ystävälleni jonkin aikaa, mistä oon todella kiitollinen edelleen! <3

Syyskuun ekana päivänä koittikin mun muutto, joka sujui ongelmitta ja helposti, kiitos vanhempieni. Sain ekasta asunnostani juuri omannäköiseni ja vieläpä ihan järkevällä budjetilla. 9. päivä vietin 19-vuotissynttäreitäni Kuopiossa, minkä jälkeen palasin Vantaalle opiskelujen pariin ja tutustuin paremmin ympäristööni ja uusiin kavereihin koulussa. Päästiin myös aloittamaan yksi koko vuoden siisteimmistä projekteista Mert Otsamon kanssa!
Lokakuu oli opiskeluntäyteinen kuukausi, jonka sain viettää upeassa syksyisessä säässä! Otin jonkin verran asukuvia ystäväni kanssa, vietin syyslomaa ja vierailin I Love Me -messuilla ekaa kertaa. Koin jonkin verran yllättäviä käänteitä lähipiirissäni, mutta koitin keskittyä samalla muihin asioihin.
Marraskuu tuttuun tapaan oli koko vuoden paskin kuukausi suoraan sanottuna. Tunsin itseni ekaa kertaa muuton jälkeen todella yksinäiseksi, pimeys ja koleus vaikuttivat mielialaani älyttömästi ja tuntui tosi hankalalta päästä yli noista huonoista tuntemuksista, kun tunsin joidenkin ihmisten lipuvan pois elämästäni. Onneksi tapahtui myös jotain positiivistakin; avasin pikkujoulukauden ja sain silmälasit. Kävin paljon Helsingin kahviloissa ja kirjoitin paljon ajatuksiani paperille. Loppukuusta tulin käymään Kuopiossa, näin ystäviä ja pääsin avaamaan sydäntä paremmin, mikä auttoi tosi paljon ikävien asioiden käsittelyä.
Joulukuussa juhlin 100-vuotiasta Suomea ystäväni kanssa tekemällä sushia ja katsomalla linnan juhlia. Viimeistelin kaikki loppuvuoden koulutyöt ja näin paljon ystäviäni. Käytin pitkän joululomani viettämällä laatuaikaa kotikotona perheen ja sukulaisten sekä läheisten ystävien kanssa, ja just nyt tuntuu todellakin siltä, että oon valmis ottamaan vastaan uuden vuoden 2018 kaikkine uusine haasteineen, edellisestä vuodesta viisastuneena. Uskon, että kaiken tänä vuonna tekemäni työn vuoksi seuraavana ehdin hetken aikaa jopa nauttia. :) Nyt on lista tavoitteita joihin tähdätä, ja toivon voivani vuoden päästä kirjoittaa teille niistä jo toteutuneina!
Toivon, että teistä jokaisella on ollut antoisa vuosi, mutta sitäkin enemmän toivon teille uusia kokemuksia, haasteiden selättämistä ja onnistumisen iloa seuraavalle vuodelle! <3
Related Posts
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti