12.3.2018 / 2 Comments
HAASTA ITSESI
Moikka kaikki ja hyvää alkanutta viikkoa!
Mulle tuli mieleen aamuteetä juodessani, että oon sellanen tyyppi joka haluaa jatkuvasti koetella omia rajojaan jollain tapaa. En nyt tarkoita välttämättä mitään rääkkitreenaamista salilla, tai itseni nälkiinnyttämistä huvin vuoksi. Tarkoitan, että tykkään asettaa itselleni pieniä tavoitteita, joihin pyrin tietyn ajan kuluessa pääsemään. Tällaisia tavoitteita viime aikoina ovat olleet esimerkiks "älä osta mitään kosmetiikkatuotteita kuukauteen" ja "tee viikon ajan itse lounaat kouluun mukaan." Jonkun korvaan etenkin tuo ensimmäinen voi kuulostaa tosi utopistiselta, miten muka jollekin kosmetiikkaostosten karsiminen voi olla niin vaikeaa...? Mutta kun miettii, niin kaikki saippuat, hammastahnat ja dödöt niiden perusmeikkien ohella ovat kosmetiikkaa, ja ainakin mulla on älyttömän paha tapa ostella kaikenlaista itselleni testiin. Ei siinä, kyllä mä kaikkia ostamiani tuotteita käytän, mutta niitä voisi ehdottomasti olla mulla itselläni vähemmän tuolla kaapeissa ja laatikoissa.
Tavoitteiden täyttyminen on aina palkitsevaa, eikä itseään tosiaan tarvitse edes haastaa kovin radikaalisti. Esimerkiks mun seuraavia haasteita tulevat olemaan "mene nukkumaan klo 22-23 välisenä aikana joka ilta viikon ajan" ja "käytä viikon ajan luomiväripalettia, jota käytät liian harvoin." Tavoittelen noiden haasteiden kautta itselleni siis parempaa unirytmiä ja meikkivarastoni tasapuolista käyttöä. Muita kokeilemisen arvoisia voisivat olla esim. "juokse 5 minuuttia kauemmin kuin viime kerralla treenatessa" tai "herää joka aamu samaan aikaan."
Mun pointti on se, että pienilläkin tavoitteilla voi buustata omaan arkeen lisää energiaa ja motivaatiota. Kaikkien tavoitteiden täyttäminen ei oo edes välttämätöntä, vaan ennemmin se, että haluaa haastaa itsensä ja pyrkiä elämään ehkä hieman eri tavalla hetken aikaa. Ja tiedä sitä, jos tavoitteen täyttyminen johtaisi vaikka jatkotavoitteisiin ja sitä kautta pidempiaikaiseen elämäntapamuutokseen!
Toivottavasti tää ajatus herättäisi teissä jonkinlaisen motivaation kokeilla omia rajojaan. Mikäpä olisikaan parempi tapa aloittaa uusi viikko, kuin asettaa itselleen päämäärä, jota kohti lähteä! Tsemppiä jokaisen maanantaihin! <3
Related Posts
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ihanan motivoiva postaus! Tuli myös kunnon inspiraatiopuuska, että mitä pieniä tavotteita voisin ite asettaa :)
VastaaPoistaHuippua kuulla! Parasta just onkin, että ne tavoitteet saa nimenomaan olla pieniä, ja silti niiden saavuttaminen on palkitsevaa. :)
Poista